Appenzellinpaimenkoira on keskikokoinen, lyhytkarvainen ja kippurahäntäinen ilonen ja palvelualtis energiapakkaus. Kotona tai pihalla se rauhallisesti seuraa perheensä toimia, mutta kun työ kutsuu, niin sen tarmo on uskomaton. On appenzellillä vahdittavana sitten lapset tai lehmät, se suorittaa työnsä uskollisesti loppuun saakka. Se on aina yhtä innokas lähtemään lenkille kuin omistajansa kanssa työhön. Pihalle jätettynä se myös pysyy siellä ilman aitoja. Tarhaan tai ketjuun ei appenzelliä pidä laittaa, sen täytyy päästä portaille pitämään silmällä reviiriään. Kerrostalossa se oppii nopeasti äänet, joihin ei tarvitse reagoida.

Appenzelli on maassamme suosituin lyhytkarvaisista sveitsinpaimenkoiraroduista. Ensimmäiset appenzellit tulivat Suomeen 1965, ne olivat myös ensimmäiset koko Skandinaviassa, ja Suomesta niitä on myös myyty Ruotsiin ja Norjaan. Sveitsissä oli vuoteen 1965 rekisteröity vain n.200 appenzelliä. Nykyään siellä rekisteröidään n. 50-80 pentua vuosittain. Hollannissa, Saksassa ja Itävallassa on nykyään useita kasvattajia ja pentueita syntyy 4-10 vuodessa, Ranskassa ja Italiassa on muutamia kasvattajia ja USA:ssa vain 30-60 appenzelliä. Sveitsissä on useita uusia kasvattajia ja jokunen vanha, jotkut jopa toisessa polvessa. Suomessa syntyy 0-3 pentuetta nykyään vuodessa, mutta eihän päämäärä olekaan lukumäärän lisääminen vaan hyvien koirien aikaansaaminen, joista on iloa omistajilleen toistakymmentä vuotta.

Appenzellin luonne on iloinen, huumorintajuinen, oppivainen, palvelualtis, uskollinen, itsevarma ja rohkea. Omistajalta vaaditaan johdonmukaisuutta ja päättävyyttä koiransa kanssa. Tällöin koira kokee, että sillä on johtaja, eikä koiran tarvitse yrittää olla johtaja, mikä on koiralle erittäin stressaavaa. Appenzelli on erittäin kiintynyt omistajaansa ja pyrkii miellyttämään häntä ja tekemään kaiken mitä käsketään, iloisesti. Se on todella onnellinen kun se saa olla työssä tavalla tai toisella.

Appenzelliä käytetään paimen-, poliisi-, opas-, laviini-, vartio-, veto- ja seurakoirana. Se menestyy yhtä hyvin Etelä-Afrikassa kuin Pohjois-Suomessa ja on kotonaan siellä missä omistajansakin. Se on erittäin sopeutuvainen ja tulee toimeen niin maalla kuin kaupungissakin. Sitä käytetään yhä paljon lehmien paimentamiseen myös Suomessa.

Appenzelli on helppo kouluttaa ja se pitää siitä. Suomen ensimmäinen tottelevaisuusvalio oli appenzelli. Myös huonot tavat uppoavat siihen helposti, joten omistajan täytyy olla tarkkana, että on johdonmukainen käskyissään, eikä anna periksi. Appenzellillä on voimakas paimennusvaisto ja se pyrkii aina kokoamaan laumansa, esimerkiksi perheensä marjastusretkellä ja on heti levoton, jos joku perheenjäsen ei pysy laumassa, eli menee koiran mielestä liian kauas. Appenzelli pitää huolen, että omistaja on näkyvissä ja tätä taipumusta kannattaa omistajan korostaa siten, että jo pentuna menee usein piiloon koiralta ja antaa sen itse hakea omistaja, eikä päinvastoin. Keski-Euroopassa tuomarit hyväksyvät jopa sellaiset koirat, joita ei ole totutettu näyttelyssä esiintymiseen, mutta Skandinaviassa vaaditaan sosiaalisempaa käytöstä. Useimmat appenzellit ovat seurakoiria meillä ja siksi koiramme ovat huomattavan sosiaalisia ja pehmeämpiä kuin Keski-Euroopassa missä niitä käytetään paljon maatiloilla vartioina ja paimenina.

Appenzellin turkin hoito on helppoa, pestään tarpeen vaatiessa ja harjataan, varsinkin karvanlähdön aikaa useasti ja ennen näytelyyn menoa. Turkin upea kiilto saadaan oikealla ruokavaliolla ja liika lihominen estetään liikunnalla. Ne syövät lähes mitä vaan, erikoisesti raaka merikala maittaa monelle. Ruoka-allergioita ei ole tullut tietooni ja muutenkin koirat ovat terveitä ja pitkäikäisiä. Lonkkavikaa esiintyy jossain määrin rodussa, mutta suhteellisen keveinä koirina eivät siitä pahemmin kärsi. Jos 10-vuotias E-lonkkainen koira vielä juoksee hevosen perässä pari tuntia päivittäin, niin ei se lonkkavika paljon silloin haittaa! OD:tä on joitain toispuoleisia, mutta ei yhtään vakavaa tapausta toistaiseksi. Silmäsairauksia ei ole tavattu lainkaan. Keski-ikä on 12,5 vuotta, monet ovat eläneet 15-tai 16-vuotiaaksikin. Appenzelli viihtyy laumassa ja myös kahta urosta voi pitää yhdessä. Usealla appenzellin omistajalla onkin useampi kuin yksi koira ja onhan silloin koirilla myös seuraa toisistaan.