Rotumääritelmän mukaan berninpaimenkoira on luonteeltaan kohtuullisen temperamenttinen, itsevarma ja hyväntahtoinen. Suuren kokonsa vuoksi se vaatii aina peruskoulutuksen - lempeää ja hyväntahtoista aikuista berninpaimenkoiraa ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Jokainen koira on kasvatettava erikseen. Berninpaimenkoira kiintyy syvästi perheeseensä ja haluaa olla siellä missä sen omat ihmisetkin ovat.
Koirangeenitutkimusryhmä on perustanut 2016 Petsofi -sivuston, jossa on uusitut kyselyt korian käyttäytymisesta ja persoonallisuudesta. Sivustolle rekisteröitymällä ja kyselyyn vastaamalla näkee oman koiran profiilin suhteessa kaikkiin koiriin ja omaan rotuun.